Miksi äänestäisit Vasemmistoa?

 

Olin tällä viikolla Narinkkatorin vaalikontilla jakamassa ihmisille Vasen-lehteä, kun eräs äänestäjä sanoi näin: ”Olen hyvin toimeentuleva ja hyväkuntoinen mies. Minulla ei ole lapsia, mutta minulla on auto. En usko, että Vasemmistolla on minulle mitään annettavaa.”

Kerroin, että Vasemmistoliiton tavoitteita ovat mm. sosiaalinen oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja kestävä kehitys. Haluamme edistää kaikkien helsinkiläisten hyvinvointia. En usko, että silti sain tämän äänestäjän ääntä, mutta jäin pohtimaan, miten erilaisia mielikuvia ihmisillä varmaan onkin Vasemmistosta. Kommunisteiksi nimittäminen ei ole tavatonta, vaikka Helsingissä on myös kommunistinen puolue edustettuna valtuustossa. Soini väitti televisiossa (virheellisesti), että Vasemmisto lupaa ilmaista varhaiskasvatusta, muttei kerro, mistä rahat siihen saadaan.

Tällaisten mielikuvien vastapainoksi yritän nyt avata, miksi huomenna kannattaa mennä vaalipaikalle ja äänestää Vasemmistoa.

Helsingissä valtuusto on tällä vaalikaudella kahden suurimman puolueen eli kokoomuksen ja vihreiden johdolla mm. korottanut kaupungin omistamien tonttien vuokria kohtuuttomasti ja leikannut kouluista sekä sosiaali- ja terveyspalveluista, vaikka kaupungin talous oli viime vuonna 470 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Vasemmisto on johdonmukaisesti puolustanut palveluita ja vastustanut leikkauspolitiikkaa.

Vihreiden Anni Sinnemäki ja kokoomuksen Jan Vapaavuori ovat myös molemmat kertoneet haluavansa jatkaa leikkauksia eli tuottavuustavoitteen käyttöä tulevalla valtuustokaudella.  Vasemmiston kaupunginvaltuutettu Anna Vuorjoki kertoo Facebookissa, mitä tuottavuustavoite on käytännössä tällä valtuustokaudella tarkoittanut:

”Tällä valtuustokaudella prosentin tuottavuustavoite on tarkoittanut esim. koulujen lakkauttamista, vammaisten taksimatkojen vähentämistä, isoja leikkauksia psykiatrisesta hoidosta, lastenkotipaikkojen vähentämistä, omaishoidon hoitopalkkioiden leikkaamista ja sitä, että vanhustenhoidossa, terveyskeskuksissa ja sosiaalityössä työntekijät joutuvat toimimaan yhä kovemman työpaineen alla.”

Helsinki on vauras kaupunki, mutta tehnyt viime vuosina poliittisia päätöksiä, joilla on kurjistettu tuhansien helsinkiläisten elämää. Tämä ei mahdu oikeustajuuni. Meillä on varaa pitää huolta pienistä ja heikoista. Ihmisten eriarvoistaminen leikkauspolitiikalla aiheuttaa inhimillistä kärsimystä ja on myös taloudellisesti typerää. Myös se hyvin toimeentuleva lapseton mies siis hyötyy siitä, että heikommin toimeentulevat voivat paremmin.

Kiinnostava yksityiskohta on myös se, että Helsingissä Vasemmisto on vihreämpi puolue kuin vihreät. Kaupungin uuden yleiskaavan hyväksymisvaiheessa Vasemmisto jäi yksin puolustamaan Keskuspuistoa. Tällä viikolla Sinnemäki ja Vapaavuori vahvistivat olevansa edelleen Keskuspuistoon rakentamisen takana.

Jos siis haluat antaa äänesi toimiville sosiaali- ja terveyspalveluille, laadukkaalle koulutukselle, asumisen hinnan alentamiselle ja Keskuspuistolle, äänestä huomenna Vasemmistoa. Vain annetut äänet lasketaan!

Vammaisten oikeudet ja kaupunkipolitiikan konkretia

Tukiryhmäläiseni oli eilen jakamassa vaaliesitteitä Asematunnelissa ja sai omaan käteensä vaaliesitteen: Invalidiliiton nuorten vaaliteesit. Siinä oli niin tiukkaa asiaa, että päätin kirjoittaa oman blogitekstin ihan tästä: vammaiset kaupunkilaiset, ja vammaisten osallisuus.

Jos kysytään keskivertoehdokkaalta, onko hän sitä mieltä, että vammaisilla on yhdenvertainen oikeus elää aktiivista ja hyvää elämää kuin muilla helsinkiläisillä, hän vastaa tietysti kyllä. Onhan toki ajatuksen tasolla niin, että vammaisia ei pidä sulkea minkään kaupungin toimintojen ulkopuolelle.

Sitten päästään konkretiaan. Se näkyy kaupunginvaltuuston ja sosiaali- ja terveyslautakunnan yksittäisissä päätöksissä. Miten budjetoidaan rahaa vammaisten henkilökohtaiseen apuun? Millä kriteereillä myönnetään taksikyytejä, ja miten erityistä tukea tarvitsevien koulutus on järjestetty? Kun näitä linjauksia katsoo tarkemmin, alkaa nähdä eroja puolueissa ja poliitikoissa. Vammaisten palvelut maksavat. Jotkut ovat valmiimpia sitoutumaan noihin kustannuksiin kuin toiset.

Toisten mielestä eurot ovat ihmisarvoa tärkeämpiä. Paitsi että eivät he koskaan näin sanoisi kysyttäessä. On vain niin paljon helpompi vaikkapa kannattaa viraston ehdottamaa “omavastuun korotusta ateriapalvelun hinnoissa” kuin sanoa vähät välittävänsä vammaisten elämänlaadusta. Vasemmisto on valtuustoryhmistä yksimielisimmin puolustanut vammaispalveluita ja vastustanut leikkauspolitiikkaa.

Invalidiliiton nuorilla on vaaliteeseissään pointteja, joiden luulisi olevan kaikkien hyväksyttävissä: opiskelu ja työ on kaikkien oikeus. Esteetön liikkuminen on perusoikeus. Henkilökohtaisella avulla on ratkaiseva merkitys siinä, että vammaisen ihmisen oikeus täysivaltaisen kaupunkilaisen elämään toteutuu käytännössä.

Kuitenkin Helsingin kaupungin viimeaikaisia päätöksiä seuratessa on tuntunut siltä, etteivät nämä tavoitteet ole merkinneet paljoakaan politiikan käytännössä. Kuljetuspalveluita on heikennetty, avustajia eivät saa enää pienet vammaiset helsinkiläiset riittävän tuen varmistamiseksi koulussa eivätkä isommat lakisääteisen subjektiivisen oikeutensa nojalla, vammaisten lasten perheiden palveluista on leikattu niin erityislastenvahtipalvelun kuin omaishoidon tukien osalta…

Kaupunki on kuluvalla valtuustokaudella harjoittanut säästökuripolitiikkaa kokoomuksen ja vihreiden johdolla. Kaikkia säästöjä on perusteltu sillä, että ei ole varaa. Joku voisi ehkä opettaa ihan perustalousmatikkaa oikeistopuolueille, sillä hupskeikkaa, meillä onkin puolisen miljardia euroa ylijäämää vuodessa!

Joku naiivi vasemmistopoliitikko voisi kuvitella, että nämä rahat käytettäisiin siihen, mihin oli tarkoituskin, eli kuntalaisten palveluihin, mutta kokoomuksella on parempi keksintö: alennetaan veroprosenttia kun kerran siihen on varaa. Älkää nyt viitsikö! Helsingin kunnallisveroprosentti on maan alhaisimpia. Sitä ei ole korotettu viiteen vuoteen. Talouskuri on kurjistanut etenkin pienituloisimpien elämää ja iskenyt kovaa päiväkoteihin, kouluihin ja hoivapalveluihin. Nyt havaitaan, että säästöjä on tehty turhaan, mutta mitään ei myönnetä.

Tulevalla valtuustokaudella Helsingin on päästävä vammaisten helsinkiläisten oikeuksien puolustamisessa sanoista tekoihin. Leikkaukset eivät säästä rahaa pitkällä aikavälillä. On kaikkien – jopa rahakirstun vartijoiden – etu, että vammaiset helsinkiläiset ovat ihan oikeasti yhdenvertaisessa asemassa vammattomiin nähden. Kiitos, Invalidiliiton nuoret, että nostatte näitä asioita esiin vaalikeskustelussa!

Minun Helsinkini

Olen viime aikoina viettänyt paljon aikaa vaalikoneiden parissa vastaten kysymyksiin, joilla ei useinkaan ole mitään tekemistä valtuustotyön kanssa. Akuuteimpia tuntojani purin jo tässä aiemmassa blogitekstissä. Vastaaminen oli usein hankalaa siksi, että kysymyksen voi ymmärtää monella eri tavalla.

Arvomaailma on silti tietysti tärkeä tekijä, kun äänestäjänä yrittää löytää itselleen sopivan ehdokkaan. Jos en itse olisi ehdolla, haluaisin kyllä tietää, mitä mieltä ehdokkaani on vaikkapa tasa-arvoisesta avioliittolaista ja turvapaikanhakijoista. Ehkä minunkin siis on syytä vähän avata, mitä näistä arvokysymyksistä ajattelen.

Nettisivuillanikin mainitaan, että olen feministi. Kannatan siis kaikkien ihmisten yhdenvertaisuutta. Olen iloinen siitä, että tasa-arvoinen avioliittolaki astui voimaan viime hetkien torppausyrityksistä huolimatta. Yhdenvertaisuus ei kuitenkaan toteudu vielä kaikkien osalta. Seuraavaksi on pantava kuntoon translaki, äitiyslaki ja monet esimerkiksi vammaisten ja mielenterveysongelmaisten oikeuksia koskevat epäkohdat. Kannatan lämpimästi vanhemmuuden kustannusten tasaamista nais- ja miesvaltaisten alojen kesken. Se auttaisi sekä naisia että miehiä: työnantajan ei tarvitsisi pelätä nuorten naisten palkkaamista eikä miesten sitä, että jäisivät niin syrjään vanhemmuudesta, että häviävät automaattisesti huoltajuuskiistat.

Siitä en ole yhtään iloinen, että niin moni joutuu jättämään kotinsa ja pakenemaan tuhansien kilometrien päähän outoon maahan, jossa osa ihmisistä ei edes halua yrittää auttaa – tai siitä, että helsinkiläiset tuntevat olonsa epämääräisesti pahaksi sen vuoksi, että kaduilla on kerjäläisiä, mutta pitävät ratkaisukeinona kerjäämisen kieltämistä. Agitaattorit vielä pahentavat tilannetta asettamalla vastakkain ulkomailta meille tulleet köyhät ja Suomessa syntyneet köyhät – aivan kuin meillä ei olisi varaa auttaa molempia! Meillä on.

Tuntuu myös uskomattomalta, että vuonna 2017 osa helsinkiläisistä joutuu turvautumaan leipäjonoihin saadakseen ruokaa pöytään.  Lapsiköyhyys on kolminkertaistunut sitten vuoden 1990. Tutkimusten mukaan työttömyys, kouluttamattomuus ja tukien varassa eläminen myös periytyvät sukupolvelta toiselle. Perheen sosio-ekonominen asema vaikuttaa yhä enemmän lapsen koulumenestykseen, ja nykyhallitus vain syventää kuilua pärjääjien ja putoamisvaarassa olevien välillä. Nykyhallitus on antanut kuntien päättää mm. siitä, pääsevätkö työttömien tai muusta syystä kotona olevien lapset päivähoitoon. Helsingissä ovat päässeet, mutta tämän puolesta pitää taistella joka valtuustossa. Ei enempää hallituspuolueiden jäseniä kaupunginvaltuustoon, kiitos! Suojellaan pieniä.

Vanhan viisauden mukaan kansakunnan sivistyksen mitta on se, miten se pitää huolta heikoimmista jäsenistään – lapsista, vanhuksista, sairaista, vammaisista. Minusta kaikkia pitää auttaa. Emme voi jättää ihmistä nukkumaan pakkaseen tai kieltää hoitoa sairaalta ihmiseltä. Minun Helsingissäni on tilaa kaikille, ja kaikista pidetään huolta.

Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistäminen ja taloudellisen eriarvoisuuden vähentäminen ovat kestävän kehityksen ydintekijöitä. Kestävän kehityksen kolmas ulottuvuus on ympäristö, joka on viime aikoina jäänyt entistä pienempään osaan julkisessa keskustelussa.  Ilmastonmuutos etenee niin hurjaa vauhtia, että tutkijoiden ennusteet eivät ole pysyneet kärryillä. Ihmiset ovat käynnistäneet maailmanlaajuisen kuudennen sukupuuttoaallon. On selvää, ettei nykyinen meno ole kestävää.  Olenkin sitä mieltä, että kaikessa päätöksenteossa pitäisi huomioida kestävän kehityksen tavoitteet. Meillä on velvollisuus jättää tämä planeetta lapsillemme vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin itse sen perimme.

Sähkö tulee töpselistä, vai miten se meni

Tavallisessa helsinkiläisessä töpselistä tuleva sähkö ei välttämättä herätä kummoisiakaan intohimoja. Energiapolitiikka on kuitenkin aina ollut erilaisten intressiryhmien kiistakapula, ja tunteet ovat käyneet kuumina niin tekoaltaiden kuin ydinvoimaloiden ympärillä. Erimielisyyttä syntyy niin energiapoliittisista tavoitteista kuin niiden saavuttamiseen tarvittavista keinoista.

Lisääntyvä ymmärrys ilmastonmuutoksesta  ei ole ainakaan vähentänyt jännitteitä. Vanhat toimijat pelkäävät toimintansa kannattavuuden puolesta, kun rahat on sidottu fossiilisilla polttoaineilla toimiviin laitoksiin. Ilmastonmuutoksesta huolestuneet taas hoputtavat ilmastoystävälliseen energiajärjestelmään siirtymistä.

Turveteollisuus on viime viikkoina julistanut Suomen kansaa tyhmäksi jättimäisillä mainoksilla, joissa yritetään puhdistaa turpeen mainetta ympäristön pilaajana. Kalliissa kampanjassa haiskahtaa epätoivo, sillä tieteellistä tietoa turpeen haitoista on jo niin paljon, ettei sen energiakäyttöä voi nykyään perustella oikein millään. Kampanja onkin poikinut jo vastineita ainakin Keski-Suomalaisessa, Helsingin Sanomissa ja Aamulehdessä, ja uusimmista mainoksista räikeimpiä valheita on jätetty pois.

Turvegate ei suoraan koske helsinkiläisiä, sillä Hanasaaren, Salmisaaren ja Vuosaaren voimalaitoksissa turvetta ei polteta. Meillä ei kuitenkaan ole varaa paukutella henkseleitä: Helsingin kaukolämpö tuotettiin vuonna 2015 93-prosenttisesti fossiilisilla. Helsinkiläisen hiilijalanjälki on roimasti isompi kuin tukholmalaisen, ja suurin osa jalanjäljestämme syntyy voimalaitoksissa. Jos Helsinki ottaa ilmastonmuutoksen tosissaan, niin kaiken käyttämämme sähkön ja kaukolämmön on oltava päästötöntä lähivuosikymmeninä. Muun muassa ympäristöjärjestö WWF on hahmotellut, miten siirtymä kestäviin energianlähteisiin voisi tapahtua.  

Energiamurroksesta hyötyvät ne, jotka tajuavat ajoissa, mihin suuntaan maailma on menossa. Käynnissä on uusiutuvan energian vallankumous. Turvelobbarit ja muut saastuttajien edunvalvojat pyrkivät jarruttamaan kehitystä, mutta päättäjien on nähtävä kokonaisuus. Ilmastonmuutos on niin vakava uhka, että sen hillitsemisen on oltava energiapoliittisten tavoitteiden kärjessä ⎼ vaikka saastuttajien taloudelliset edut siitä kärsisivätkin.

Koti, uskonto ja vaalikoneet

Kuntavaaliehdokkaat ovat viime viikkoina vastailleet vaalikonekysymyksiin. Vaalikoneet ovat tärkein väline, kun äänestäjät valitsevat ehdokkaansa. Sen vuoksi jokainen tuntemani ehdokas käyttää tunti- ja päiväkausia vastauksia hioessaan ja pohtii päänsä puhki – niin, ei yleensä omaa kantaansa, vaan sitä, mitä ihmettä näiden kysymysten laatijat ovat oikein ajatelleet. Seuraavaksi esittelen muutamia herkkupaloja Hesarin ja Ylen vaalikoneista. Olkaa hyvät ja viihtykää!

Sekä Hesarin että Ylen vaalikoneissa kysytään jatkuvasti asioita, jotka eivät millään lailla liity kuntavaaleihin:

Pitäisikö kirjastojen käytön olla maksullista? No ei tietenkään. Sitäpaitsi eikö kukaan ole kertonut toimittajille, että ihan sama, mitä mieltä ehdokas tästä on? Uusi kirjastolaki määrää, että kirjastojen käytön on oltava maksutonta. Mitä hittoa te tätä kysytte? Onko tämä testi, tietääkö ehdokas kirjastolaista?

Entä miten voisi kuntavaltuutettu vaikuttaa tähän Hesarin tarjoamaan aiheeseen? “Koko Suomi tulisi pitää asuttuna, vaikka se kävisikin kalliiksi veronmaksajille.” Täältä Helsingistä voimme sitten huudella, että asukaa siellä vaan, me maksetaan. Tai niinhän me maksammekin, mutta sitä ei kaupungintalolla päätetä. Entä “eutanasia pitäisi sallia”? Helsingissäkö, muttei koko Suomessa? Ovatkohan ne siellä toimituksessa vain kopioineet suoraan eduskuntavaalien kysymykset tänne? Kas kun eivät kysy Trumpista ja Trudeausta. (Ihan selvennykseksi, kannatan eutanasiaa ja Trudeauta.) (Kuulostipas tuo yhdistelmä oudolta.)

Sote-uudistuksen jälkeen kuntien suurin valta ja vastuu on varhaiskasvatuksessa ja koulutuksessa, joten niistä sentään kysytään paljonkin. Kysymykset vain ovat vähän omituisia. Opettajaehdokas ei ymmärrä, miksi näitä kysytään, kun kouluihin liittyviä oleellisia asioita olisi paljon!

Kännykät – voi hyvä populismi sentään. Nämä koulukysymykset ovat niin vanhakantaisia, että melkein happi loppuu. (Happi loppuu joka tapauksessa, koska olen tosi kipeänä, mutta kyllä näistä astmakohtauksen saa terveempikin.) Kännykkä ei ole mikään paholaisen vempele, joka on syyllinen Pisa-tulosten kehnontumiseen. Se on ihan tavallinen kapula, jota voi käyttää vaikka opettamiseen.

Maahanmuuttajataustaiset lapset? Mitä niille pitäisi tehdä? Jättää luokan ulkopuolelle ihan niin kuin kännykätkin vai? Kuulkaas nyt arvoisat vaalikoneiden tekijät, eivät maahanmuuttajataustaiset lapset ole mikään yhtenäinen massa! Maahanmuuttajataustainen voi tarkoittaa myös lasta, joka on syntynyt ja kasvanut Suomessa, tai lasta, joka on elänyt täällä lähes koko elämänsä.

Kurinpitokeinoistakin kysyvät. Mitä tässä oikein haetaan? Raippaa ja jälki-istuntoa? Älkää nyt viitsikö hyvät ihmiset. Mitäs jos vaikka meille opettajille annettaisiin sen verran pienet ryhmät, että ehtisimme ottaa huomioon kaikki oppijat? Se saattaisi vaikuttaa opiskeluintoon positiivisesti. Voitaisiin vaikka ihan rohkeasti kokeilla. Ilmoittaudun vapaaehtoiseksi.

Näiden kouluaiheisten kysymysten kohdalla opettajataustainen ehdokas alkaa hiiltyä. Ei yhtään auta, että vaalikoneen kysymyksissä on kielivirheitä. Ei ole tainnut toimittajilla olla tarpeeksi kuria äikäntunneilla! “Jos kansalaisen terveysongelmien voidaan katsoa johtua omista elintavoista, hänen pitäisi osallistua hoidon kustannuksiin.” Otanko punakynän esiin? “Suomalaisten auttaminen olla pitäisi etusijalla ulkomaalaisiin verrattuna.” Kerratkaa rektiot ja possessiivisuffiksit siellä! Voin tulla auttamaan.

Kysymyksenasettelua vaivaa yleinen epämääräisyys ja monitulkintaisuus. Luoko avohoidon suosiminen mielenterveystyössä turvattomuuden tunnetta, kysyy Yle, vaivautumatta täsmentämään, kenelle. Tarkoitetaanko tässä nyt sitä, että avohoito olisi turvattoman tuntuista hoidettaville? Vai onko kyseessä se, että ratikoissa olisi sitten enemmän ääneen itsekseen höpöttäviä avohoitopotilaita, ja muut matkustajat vaivautuisivat? No, ehdokas Aurava ruksii tähän kohtaan että “jokseenkin eri mieltä” – tai ehkä sittenkin “jokseenkin samaa mieltä”. Oikeastihan olen sitä mieltä, että avohoitoa taidetaan suosia lähinnä säästösyistä, ei sen takia, että se olisi paras hoitomuoto.

“Tarvitsemme vahvaa johtajuutta, joka voi korjata ongelmat ilman tarvetta kompromisseille.” Mitä ihmettä Yle? Mitä te tarkoitatte? Onko tämä kysymys peräisin Sipilältä vai Jääskeläiseltä? Antakaa mun kaikki kestää.

“Pyörätiet ja jalkakäytävät pitäisi puhdistaa lumesta ja hiekoittaa ennen autoteitä.” Kiitos Hesari, populismibingo! Vaalikonekysymyksille on tyypillistä keinotekoinen vastakkainasettelu. Hetkinen, antakaapa ehdokkaan miettiä hetki… Autoteillä kulkevat bussit, mutta bussille ei pääse ennen kuin jalkakäytävä on aurattu. Heureka! Aurataan ensin kaikki jalkakäytävät ja pyörätiet. Tässä menee parisen tuntia. Kun ihmiset sitten pääsevät sinne pysäkeilleen, aloitetaan autoteiden auraaminen. Eikun ei, eihän tämä toimi… Aloitetaanpa uudestaan ja aurataan ensin autotiet… ei.

Vaalikoneiden väittämissä on myös järjettömiä ajatusvirheitä. Katsokaa nyt tätäkin Hesarin malliesimerkkiä: “Suuret tuloerot ovat hyväksyttäviä, jotta erot ihmisten lahjakkuudessa ja ahkeruudessa voidaan palkita.” Tässä koko kysymyksenasettelussa on lähdetty siitä, että tuloerot johtuisivat lahjakkuudesta ja ahkeruudesta. Höpö höpö. Vai ovatko kaikki pienipalkkaiset laiskoja ja lahjattomia?

Sitten on tällaisia kultakimpaleita: “Kuntani nykyinen kouluverkko tulee säilyttää sellaisenaan, vaikka se aiheuttaisi kustannuksia kuntalaisille.” Tässä on nyt ehkä haettu sitä, että kouluja ei saisi vähentää. Kai. Toisaalta virke tarkoittaa myös sitä, että uusia kouluja ei saisi rakentaa uusille asuinalueille. Tässä vaiheessa ehdokas Aurava alkaa jo raastaa hiuksia päästään.

Viimeisenä kohokohtana esittelen Hesarin vaalikoneen kysymyksen numero 24: “Perinteiset arvot – kuten koti, uskonto ja isänmaa – muodostavat hyvän arvopohjan politiikalle.” Tätä pyörittelin pitkään, sillä tuo kolmen kohdan lista kuulostaa kaikkine konnotaatioineen vieraalta ja ahdistavalta. Päädyin runoilemaan kutakuinkin näin:

Maailma on suurempi kuin Suomi tai Helsinki. Vaikka nyt valitaan kuntapäättäjiä, meidän pitää muistaa vastuu maailmasta. Arvot ovat melko vaarallinen puheenaihe. Mikä arvo on koti? Mikä on koti? Meidän pitää pitää huolta siitä, että kaikilla on oikeus kotiin. Kaikilla pitää olla oikeus oman uskontonsa harjoittamiseen. Kaikilla on oikeus elää rauhallisessa maassa. Meillä on velvollisuus jättää lapsillemme parempi maailma kuin se, johon synnyimme.

Ps. Ajatelkaa edes lapsia!

Rahaa tarjolla: varhaiskasvatus maksuttomaksi, pienemmät ryhmäkoot päiväkoteihin ja kouluihin

Peruskoulun jalo tavoite oli muuttaa yhteiskuntaa, taata yhtäläiset mahdollisuudet menestykseen ja oppiin kaikille. Samalla sen tarkoitus tietysti oli hyödyntää mahdollisimman suuri osa pienen kansan potentiaalista. Heikkojen ja köyhien etu oli myös valtion etu.

90-luvun laman aikana jouduttiin leikkaamaan kouluista, eikä noita leikkauksia ole vieläkään purettu. Kumma kyllä, 90-luvun puolivälin jälkeen esimerkiksi YTL:n mittaama osaaminen on huonontunut huonontumistaan. Niistä moni viis välittää – tärkeämpää tuntuu olevan kansainvälisissä tutkimuksissa menestyminen. Pisa-tutkimukset mittaavat koko ikäluokan osaamista, ja niissäkin mennään koko ajan huonompaan suuntaan.

Jyväskylän yliopiston Pisa-paneelissa perhetutkimuksen professori Kimmo Jokinen toteaa, että perheen sosio-ekonominen asema vaikuttaa yhä enemmän lapsen koulumenestykseen. Peruskoulusta on puhuttu tasapäistävänä, mutta tasaisuus on nyt menetetty, hyvässä ja pahassa. Lapsiköyhyys on kolminkertaistunut sitten vuoden 1990. Kolminkertaistunut! Samalla lapsiin vaikuttaa yhä enemmän se, millaiset tulot ja millainen koulutus vanhemmilla on.

Työttömyys, kouluttamattomuus, ja tukien varassa eläminen periytyvät. Voisi kuvitella oikeistopuolueidenkin heräävän tässä vaiheessa. Ikävä kyllä nykyhallitus vain syventää kuilua pärjääjien ja putoamisvaarassa olevien välillä.

Mitä sitten voisimme tehdä? Opettajana näen, että koulu on suuressa roolissa.

Jo varhaiskasvatuksesta lähtien meidän on tuotava kaikille lapsille mahdollisuus löytää omat vahvuutensa. Kannatan kaikille maksutonta varhaiskasvatusta. Tutkimusten valossa näyttää siltä, että juuri vähäosaisten perheiden lapset hyötyisivät eniten varhaiskasvatuksen pariin pääsemisestä.

Ryhmäkokoja täytyy myös pienentää, niin päiväkodeissa kuin kouluissakin. Kouluista tehdyt säästöt on enimmäkseen revitty opettajien nahasta suurentamalla (ja vähentämällä) ryhmiä. Pienet lapset tarvitsevat syliä ja kuuntelijaa. Kaikenikäiset lapset tarvitsevat aikuisen, joka innostuu heidän kanssaan, auttaa eteenpäin, on vierellä. Ammattikasvattaja löytää jokaisen vahvuudet ja kasvattaa itsetuntoa – myös akateemista itsetuntoa.

Antakaa meille opettajille aikaa nähdä ja kuulla lapset! Ei ole mitään syytä syytellä vanhempia, lapsia, opettajia tai koko koulusysteemiä siitä, että koulu ei motivoi tai että Pisa-tulokset ovat heikkoja. Jokainen lapsi ja nuori, joka kokee tulleensa huomatuksi ja kuulluksi koulussa, alkaa luottaa enemmän itseensä. Motivaatio paranee, kouluviihtyvyys paranee, tulokset paranevat.

Työttömyys periytyy. Yhteiskunnan tukien varassa eläminen periytyy. Syrjäytyminen periytyy. Teemme sijoituksen tulevaisuuteen, kun takaamme kaikille lapsille laadukkaan varhaiskasvatuksen riippumatta siitä, mikä heidän vanhempiensa varallisuustaso on tai siitä, onko vanhemmilla työtä. Saamme talousluvut kuntoon, kun pelastamme nuoret – ihan vain antamalla heille aikaa.

Omaishoitajien jaksamista on tuettava, ei heikennettävä

Helsinkiläisille omaishoitajille lähetettiin joulukuun lopussa 2016 tiedote, että omaishoidon tukea uudistetaan. Uudistusta nimitettiin ’yhdenmukaistamiseksi’ ja syyksi kerrottiin omaishoitolain muutos kesältä 2016. Kaikki omaishoidon sopimukset käydään tiedotteen mukaan läpi vuoden 2017 aikana, ja joiltain omaishoitajilta tuet lakkaavat kokonaan.

Kun vertaa aiempia alle 18-vuotiaiden omaishoidon kriteereitä uusiin, huomaa, että niitä on tiukennettu selvästi. Osa omaishoitajista jää todella jatkossa ilman apua, vaikka sairaan tai vammaisen läheisen hoitoisuus ei ole lainkaan helpottunut. Hoitoisuusluokituksessa on monenlaisia ehtoja, jotka alentavat tukea. Jopa se, että vammainen lapsi suorittaa oppivelvollisuuttaan, laskee omaishoitajan tukiluokkaa! Kun omaishoitajat ovat kyselleet kaupungin virkamiehiltä, miten tällaiset kriteerit voivat olla lain mukaisia, vastauksena on ollut kuivasti “kyllä kriteerien valmistelussa oli juristi mukana”.

Tämä ei missään tapauksessa ole omaishoitolain uudistuksen hengen mukaista. Lakiuudistuksen taustalla oli nimenomaan yhdenmukaistaa kaikkien omaishoitajien saamat palvelut, mm. oikeus vapaapäiviin, ja tukea omaishoitajien jaksamista. Helsingin tulkinta omaishoitajien aseman kehittämisestä on räikeässä ristiriidassa valtakunnallisten tavoitteiden kanssa. Omaishoitajat tuovat kaupungille säästöjä hoitaessaan sairaita ja vammaisia läheisiään kotona, ja ovat jo nykyään usein todella tiukilla niin taloudellisesti kuin henkisesti.

Kaupungin päätös kriteerien kiristämisestä tehtiin viranhaltijapäätöksenä joulun alla, eikä sitä käsitelty sosiaali- ja terveyslautakunnassa lainkaan. Viranhaltijapäätös tuotiin sosiaali- ja terveyslautakunnan tietoon tammikuisessa kokouksessa, mutta lautakunta päätti olla käsittelemättä sitä. Vaikuttaa siltä, että lautakunnan jäsenille ei annettu riittävää informaatiota kriteerien muuttamisen vaikutuksista ja muutoksen laajuudesta.

Pahimmillaan vammaisperheistä suurin osa karsiutuu pois omaishoidon tuen piiristä epäinhimillisten kriteerien vuoksi. Tämän mittaluokan linjamuutoksen tekeminen viranhaltijapäätöksenä ei ole hyvän hallintotavan mukaista. Vähintä, mitä päättäjät nyt voivat tehdä, on todeta menettelyn olleen asiaton ja tuoda asia poliittisen tason käsittelyyn. Helsingin valtuuston vasemmistoryhmän puheenjohtaja Veronika Honkasalo onkin alkanut selvittää asiaa ja toivoo asian käsittelyä kaupunginhallituksessa. Vasemmisto haluaa turvata omaishoitajien palvelut jatkossakin.