Vammaisten oikeudet ja kaupunkipolitiikan konkretia

Tukiryhmäläiseni oli eilen jakamassa vaaliesitteitä Asematunnelissa ja sai omaan käteensä vaaliesitteen: Invalidiliiton nuorten vaaliteesit. Siinä oli niin tiukkaa asiaa, että päätin kirjoittaa oman blogitekstin ihan tästä: vammaiset kaupunkilaiset, ja vammaisten osallisuus.

Jos kysytään keskivertoehdokkaalta, onko hän sitä mieltä, että vammaisilla on yhdenvertainen oikeus elää aktiivista ja hyvää elämää kuin muilla helsinkiläisillä, hän vastaa tietysti kyllä. Onhan toki ajatuksen tasolla niin, että vammaisia ei pidä sulkea minkään kaupungin toimintojen ulkopuolelle.

Sitten päästään konkretiaan. Se näkyy kaupunginvaltuuston ja sosiaali- ja terveyslautakunnan yksittäisissä päätöksissä. Miten budjetoidaan rahaa vammaisten henkilökohtaiseen apuun? Millä kriteereillä myönnetään taksikyytejä, ja miten erityistä tukea tarvitsevien koulutus on järjestetty? Kun näitä linjauksia katsoo tarkemmin, alkaa nähdä eroja puolueissa ja poliitikoissa. Vammaisten palvelut maksavat. Jotkut ovat valmiimpia sitoutumaan noihin kustannuksiin kuin toiset.

Toisten mielestä eurot ovat ihmisarvoa tärkeämpiä. Paitsi että eivät he koskaan näin sanoisi kysyttäessä. On vain niin paljon helpompi vaikkapa kannattaa viraston ehdottamaa “omavastuun korotusta ateriapalvelun hinnoissa” kuin sanoa vähät välittävänsä vammaisten elämänlaadusta. Vasemmisto on valtuustoryhmistä yksimielisimmin puolustanut vammaispalveluita ja vastustanut leikkauspolitiikkaa.

Invalidiliiton nuorilla on vaaliteeseissään pointteja, joiden luulisi olevan kaikkien hyväksyttävissä: opiskelu ja työ on kaikkien oikeus. Esteetön liikkuminen on perusoikeus. Henkilökohtaisella avulla on ratkaiseva merkitys siinä, että vammaisen ihmisen oikeus täysivaltaisen kaupunkilaisen elämään toteutuu käytännössä.

Kuitenkin Helsingin kaupungin viimeaikaisia päätöksiä seuratessa on tuntunut siltä, etteivät nämä tavoitteet ole merkinneet paljoakaan politiikan käytännössä. Kuljetuspalveluita on heikennetty, avustajia eivät saa enää pienet vammaiset helsinkiläiset riittävän tuen varmistamiseksi koulussa eivätkä isommat lakisääteisen subjektiivisen oikeutensa nojalla, vammaisten lasten perheiden palveluista on leikattu niin erityislastenvahtipalvelun kuin omaishoidon tukien osalta…

Kaupunki on kuluvalla valtuustokaudella harjoittanut säästökuripolitiikkaa kokoomuksen ja vihreiden johdolla. Kaikkia säästöjä on perusteltu sillä, että ei ole varaa. Joku voisi ehkä opettaa ihan perustalousmatikkaa oikeistopuolueille, sillä hupskeikkaa, meillä onkin puolisen miljardia euroa ylijäämää vuodessa!

Joku naiivi vasemmistopoliitikko voisi kuvitella, että nämä rahat käytettäisiin siihen, mihin oli tarkoituskin, eli kuntalaisten palveluihin, mutta kokoomuksella on parempi keksintö: alennetaan veroprosenttia kun kerran siihen on varaa. Älkää nyt viitsikö! Helsingin kunnallisveroprosentti on maan alhaisimpia. Sitä ei ole korotettu viiteen vuoteen. Talouskuri on kurjistanut etenkin pienituloisimpien elämää ja iskenyt kovaa päiväkoteihin, kouluihin ja hoivapalveluihin. Nyt havaitaan, että säästöjä on tehty turhaan, mutta mitään ei myönnetä.

Tulevalla valtuustokaudella Helsingin on päästävä vammaisten helsinkiläisten oikeuksien puolustamisessa sanoista tekoihin. Leikkaukset eivät säästä rahaa pitkällä aikavälillä. On kaikkien – jopa rahakirstun vartijoiden – etu, että vammaiset helsinkiläiset ovat ihan oikeasti yhdenvertaisessa asemassa vammattomiin nähden. Kiitos, Invalidiliiton nuoret, että nostatte näitä asioita esiin vaalikeskustelussa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s